Kevättalven aurinko lämmittää jo ihanasti takinselkää ja kasvoilla leikkii lempeä tuuli. Hymyilen ja ajattelen, että elämäni viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet täynnä onnekkaita sattumia ja minuun uskovia, eteenpäin kannustavia ihmisiä.
Enpä olisi vielä kaksi vuotta sitten arvannut, että kiitän yt-neuvotteluja. Kiitän, vaikka olen näinä päivinä putoamassa paljon turvaa tuoneelta ansiosidonnaiselta ja edessä on taas hyppy uuteen.
Menetin yt-neuvottelujen seurauksena toimittajan työni Savon Sanomista lähes 29 työvuoden jälkeen. Katkeruuden sijasta olen nyt kiitollinen siitä, mitä kaikkia ovia irtisanominen pakotti minut avaamaan.
Tiesin koko ajan, että haluan jatkaa kirjoittamista, mutta en sitä, kuinka sen tekisin ja miten sillä eläisin. Selvää oli, ettei kukaan enää tarjoaisi 55-vuotiaalle toimittajalle vakituista työpaikkaa. Eteläpohjalaisena en osaa antaa helposti periksi, en vaikka olenkin asunut jo yli puolet elämästäni täällä Savossa. Päätin siis tehdä edelleen sitä, mitä parhaiten osaan ja mitä rakastan. Päätin hankkia itselleni kirjoitustöitä. Palaset vain alkoivat loksahdella kohdalleen ja yhdestä asiasta seurasi aina toista, ehkä vielä vähän parempaa kuin edellinen.
Tässä sitä nyt ollaan. Töitä, ihan uudenlaisiakin on tullut kirjoittajana jo mukavasti. Lisääkin niitä saisi tosin tulla. Toki tulevaisuus mietityttää, ennen kaikkea se, kuinka pärjään jatkossa ilman säännöllisiä ansioita. Toisaalta elämänlaatuni on parantunut potkujen jälkeen niin paljon, ettei sitä voi rahassa mitata. Enää tuskin puren öisin stressin ja pahanolon kourissa kahta hammasta yhtä aikaa juurihoitoon. Niin tein pahimpina aikoina vajaa kaksi vuotta sitten.
Olen vähän häkeltynyt siitä, kuinka paljon työni ja ideani ovat saaneet hyvää palautetta. Voin valehtelematta sanoa, että sitä on tullut enemmän kuin koskaan aiemmassa työssäni. Näillä asioilla ei ole hintalappua. Tunnen, että osaamistani arvostetaan. Olen myös oppinut arvostamaan entistä enemmän itseäni ja omaa työtäni, pitämään mielen avoimena, tarttumaan rohkeasti uusiin asioihin ja ajattelemaan myönteisesti. Se kannattaa. Miten hienoa on löytää elämästään tällaisia asioita.
Elin aivan liian monta vuotta synkässä epävarmuudessa ja tulevaisuudenpelossa. Se kahlitsi. Nyt oloni on kevyt ja vapautunut. Uskon tulevaisuuteen. On tullut myös aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat olleet tukenani tällä matkalla ensimmäiset puolitoista vuotta.
On pakko palata viiden, kuuden vuoden taakse käänteentekevälle juttukeikalle Rantasalmen Ruusuhoviin. Tamora Oy:n kouluttamat muutosmuotoilijat olivat vallanneet vanhan hotellin ja saaneet kaiken hetkessä uuteen uskoon. Ihastuin ryhmän intoon ja moderniin ennakkoluulottomuuteen. Päätin silloin, että minustakin tulee vielä joskus muutosmuotoilija. Säästin mukaani saaman esitteen. Se päätyi lopulta pahvilaatikkoon, millä kannoin irtisanomiseni jälkeen vähäiset tavarani pois Savon Sanomien toimituksesta.
Jos en tiennyt tulevaisuudestani muuta, niin sen, että ottaisin selvää muutosmuotoilusta. Tässä tulee ensimmäinen kiitos työterveyshuollon psykologille ja uravalmentajalle, joka otti suunnitelmani tosissaan ja kannusti. Keskivaikean masennukseni puimisen sijaan sorvasimme yhdessä elämäni ensimmäistä hissipuhettani ja viilasimme CV:ni ajantasalle. Psykologi oli ensimmäinen, joka sanoi, että kirjoita ja jatka ehdottomasti omassa ammatissasi.
Toinen kiitos kuuluu työterveyslääkäri Olli Savolainen, joka auttoi ja ymmärsi kärsivällisesti tilanteeni.
Etsin kesällä käsiini Tamora Oy:n toimitusjohtajan Jana Utin. Kerroin sähköpostiviestissäni tulevasta työttömyydestä ja kiinnostuksesta muutosmuotoiluun. Kuskasin pian Jaanan Varkaudesta Juvalle. Matkan jälkeen minulla oli työpaikka Tamoran Mikkelin toimistossa, missä olisin siihen asti, kun koulutus digitaaliseksi muutosmuotoilijaksi alkaisi joulukuussa Kuopiossa.
Kiitos Jaana Utti ja kaikki tamoralaiset. Otitte minut ensimmäisestä päivästä alkaen kyselemättä mukaan perheeseen. Työkokemus viestinnän assistenttina konsulttitoimistossa oli monipuolinen ja mielenkiintoinen. Solahdin someen ja opin sujuvasti seurustelemaan myös espanjalaiskokkien kanssa, tosin Google-kääntäjän avulla. Kaikkein eniten pidin sielläkin työstä, missä sain kirjoittaa.
Opin Tamorassa, että kaikki voi olla mahdollista. Kaiken uuden edessä en tuntenut päivääkään pelkoa tulevaisuudesta. En ehtinyt edes ajatella työttömyyden mustaa peikkoa. Sain Tamorassa vauhdikkaan alun uudelle polulle.
Digitaalinen muutosmuotoilu -kurssi puolestaan opetti asennetta tehdä asioita rohkeasti, vaikka ei edes osaisi. Se sai minut myös miettimään, mitkä mahdollisuudet työtaidoillani voisi olla yritysmaailmassa. Mitään digivelhoa koulutus ei minusta suinkaan tehnyt. Se kuitenkin vahvisti aiempaa ajatustani, ettei tekniikka ole missään nimessä minun juttuni, vaan kirjoittaminen, sisältöjen teko suurella S:llä. Kiitos asenteesta Juha Jääskeläinen ja Tom Hagelberg. Emme varmasti aina olleet kovin helppo digimumu-ryhmä.
Koulutus toi elämääni myös uuden ystävän, Pirjo Kaukosen. Jaoimme ilot ja surut sekä paransimme maailmaa Pirjon punaisessa kuplavolkkarissa, mikä kiidätti meitä Kuopioon. Pirjoa parempaa työparia ei olisi voinut kurssilta löytyä. Voi sitä iloa, kun selätimme videomateriaalin ja tutustuimme Tervon Äyskosken rannalla nuoreen, vähän kurittomaan menninkäiseen, Salmoniukseen. Opimme valtavasti yhdessä. Kiitos Pirjo!
Lähdin keväällä puolivahingossa mukaan Pohjois-Savon luovia aloja ja tekijöitä näkyväksi tekevään Luova Veto -hankkeeseen. Hankkeen sisältö oli kuin räätälöity tarpeeseeni ja elämäntilanteeseeni. Kiitos Raisa Leinonen ja kumppanit. Erityiskiitokset vielä Viestintäkoulutus Dravin Tiina Naumaselle ja Talentreen Sampsa Wulffille. Molemmat loivat vahvaa uskoa omaan osaamiseeni. Nyt muuten esimerkiksi tiedän, mikä on Sales Camp, ja mikä tärkeintä, kuinka sen avulla saa töitä. Tiinan ansiosta minulla on taas hieno hissipuhe, minkä osaan vaikka unissani.
Hampaitani juurihoidettiin melkein vuosi, ja lopputulos on mahtava. Vaihdoin heti irtisanomisilmoituksen jälkeen yksityisen julkiseen hammashoitoon. Mikä onni minulla oli. Sain hammaslääkäriksi Riikka Kilpeläinen, joka on koko hoitolan paras juurihoitojen tekijä, tarkka, perusteellinen ja osaa rauhoittaa hienosti hermostuneen potilaan. Koko homman hinnaksi jäi murto-osa siitä, mitä olisin maksanut yksityisellä hammaslääkärillä.
Työttömiä piinannut aktiivimalli ei sekään kurittanut minua. Journalistiliitto lanseerasi aktiivimallin selättämiseksi Taitava työnhakija -verkkokurssin. Hion työnhakutaitojani hellepäivinä lasikuistilla ja opin tunnistamaan entistä paremmin omaa osaamistani kirjoittajana. Tuskin sellaistakaan olisi tullut tehtyä ilman työttömän statusta. Kiitos opeista UppPartners ja Susan Calonius kouluttajakumppaneineen.
Condo Group Oy:n Janne Immonen ansaitsee kiitoksen siitä, että antoi minulle kaikkien aikojen ensimmäisen työni, minkä laskutin freelancerina Mediakunta-osuuskunnan kautta.
Rakensimme kesällä myös tukevaa pohjaa tulevalle yhteistyölle Näkyvlle Oy:n Johanna Elolan kanssa. Kiitos Savon Silmujen Armi Nissinen, kun uskoit meihin ja avasit väylän tarinallistamisen maailmaan. Työpajoista ja yritystarinoista on tullut aivan uusi juttu ja tulonlähde elämässäni. Ilman Johannaa se tuskin olisi onnistunut näin hienosti. Kiitos Johanna. Tämä tarina taatusti jatkuu.
Kiitos kuuluu myös Kauppalehden yrityssivujen tuottajalle Janne Pöystille. Myös hän uskoi minuun ja osti juttuni. Nyt niitä on jo useita, ja toivottavasti tulee lisää. Tämä avustajasopimus auttaa minua toteuttamaan pientä missiotani tehdä näkyväksi erityisesti savolaisia naisyrittäjiä.
Kiitän myös Mertzi-ystävääni eli Merja Natusta kaikesta mahdollisesta tuesta. Joskus oli parempi lähteä yhdessä kenkäostoksille kuin laskea työpöydän takana ahdistuneena, kuinka monta päivää toimittajan pestiä on vielä jäljellä. Kiitos myös, kun opetit leipomaan aitoja karjalanpiirakoita. Ehkä uskallamme kokeilla niiden tekoa vielä joskus ihan omin päin.
Eija-ystäväni, Eija Kallioniemi on kollega, jolta sain ihan parasta tukea moniin käytännön asioihin aloittelevana freetoimittajana. Kiitos Eija, ja hienoa, että elämä toi meidät LinkedInin kautta taas pitkän tauon jälkeen yhteen.
Suurimman kiitoksen saa rakas mieheni Marko Viljakka. Ilman sinua en taatusti olisi tässä. Sinä, jos kuka, uskot minuun ja meidän yhteiseen tulevaisuutemme. Kiitokset ansaitsee ehdottomasti myös tyttöseni Siiri Viljakka ihanan kannustavasta asenteestaan.
Jos elämäni olisi jatkunut entisellä mallilla ja entisessä työssä, tuskin olisi tullut mielenkään miettiä, ketä kiittäisin. Olisiko minua kannustaneita kiitettäviä edes ollut? Missä olisin heitä edes kiittänyt, sillä en varmaan olisi vieläkään somessa?
Kiitoslistaltani puuttuu varmasti vielä monia, monia nimiä, mitä pyydän anteeksi. Ymmärsin puolentoista vuoden aikana, kuinka paljon maailmassa on hyviä ihmisiä. Nyt voin itse päättää, etten enää päästä lähelleni ilkeitä, katkeria, enkä kateellisia ihmisiä. Minun ei tarvitse.
