Syksyn kirpeys antaa energiaa

Tuovatko tämä kurpitsat vauhtia tarinatyölle, nähdään kohta. Kuvassa kanssani Johanna Elola.

Syyskuu, ja öisin on jo ollut pakkasta. Maa on aamuisin arassa kuurassa. Odotan kovasti, että kylmä piirtää tyynen veden pintaan riitettä. Jos tuulee vähän, riite liikkuu ja siitä lähtee ihana ääni.

Syystyöt on tehty. Puutarha on talviteloilla kompostia ja kasvihuonetta lukuun ottamatta. Kuistilla odottaa suuri laatikollinen punaposkisia omenoita. Mitä niistä tekisi? Varteenotettavimmat vaihtoehdot ovat tällä hetkellä hilloke ja omenaviini. Varmaa on ainakin se, että osa omenoista päätyy ensi viikon illallisvieraiden jälkiruokaan.

Freetöissä on vielä totuttelua rytimiin. Projektit rullaavat. Sway yrittäjänaisille on valmis ja laskutuksessa. Jätimme eilen Elolan Johannan kanssa ensimmäisen tarjouksen sisään yhteisestä tarinallistamiskoulutuksesta. Jännittää, kuinka siinä käy. Jos saamme työn, siinä riittää mukavasti puuhaa syksyyn ja alkuvuoteen. Olen niin iloinen, että virittelemme Johannan kanssa yhteistyötä. Tämä tuskin jää viimeiseksi.

Omenawarkaus on ohi, ja naamiot pakattu puulaatikkoon. Viimeinen rutistus on reseptikisan voittajan valinta. Olemme jo valinneet Johannan kanssa omat suosikkimme, ja kuulen ehkä jo tänään, mitä sanoo joukon ammattilainen, kokki Harri Pynnönen.

Omenawarkaus piti mukavasti kiireessä, ja onnistui kaikin puolin mainosti. Katselen joka kerta ylpeänä puistokaistaleella Savontien varressa olevia omenapuita, kun kävelemme niiden ohi. Tapahtumasta jäi konkreettinen muisto.

Emme päättäneet vielä lopullisesti, järjestämmekö tapahtuman myös ensi vuonna. Päätös saa odottaa marraskuuhun. Omenakollektiivi kokoontuu silloin meillä. Tarjolle tulee ainakin raglettia. Omenaviipaleet ovat herkullisia sulaneen juuston alla.

Syksy tekee minut energiseksi. Elämäni parhaat asiat ovat aina tapahtuneet syksyllä. Selvittelin juuri esimerkiksi Luova veto -koulutuksia. Tarjolla olisi taas vaikka mitä. Joudun oikein pidättelemään itseäni, etten ilmoittaudu heti kaikkeen mukaan. Täytyy ensin odottaa vastaus tarjoukseen, ja katsoa sitten, jääkö ylimääräistä aikaa. Vaikka varsinaiset työt ovat vasta vaiheessa, minulla on toiveikas, innokas ja hyvä olo. Jotain hyvää on taatusti tulossa.

Syksy on tuonut elämääni uusia kokemuksia. Tein hakemuksen työpaikkaan, ja jätin sen ihan viime tingassa. Olihan se kokemus koota  hakemusta. Edellisestä taitaa olla pian 30 vuotta. Onneksi kaikki materiaali on nyt enemmän kuin valmiina. Sain kutsun haastatteluun. Tiesin, ettei paikka ollut ihan sitä, mitä etsin, ja otin koko homman harjoitteena. En odottanut mitään. Tärkein tavoite oli esittäytyä, ja pohjustaa sillä mahdollisia projektitöitä tulevaisuudessa. Tuntuu, että onnistuin siinä. Nyt vain odotellaan.

Toinen uusi juttu on Facebook. Menin sinne eilen vastoin kaikkia periaatteitani. Siellä on pakko olla, jos aikoo seurata asioita. Liian moni luottaa silti edelleen siihen, että kaikki ovat Facebookissa. Protestoin tiukasti sitä vastaan, vaikka jouduin nöyrtymään tosiasian edessä. Anteeksi, mutta aion olla tyly FB-käyttäjä. Ilmoitin tililläni, etten ota kavereita. FB on minulle pelkkä työväline. Pidän sovelluksenkin vain läppärillä. Se ei saa tulla häriköimään kännykkään. Insta, Twitter ja LinkedIn riittävät. Niiden käytössä täytyy sitä paitsi aktivoitua vielä lisää. Minulla ei ole pienintäkään tarvetta jakaa elämääni Facebookiin.

Kun illat pimenevät, kroppani alkaa kaivata kuntosalia. Olen käynyt salilla harvakseen, mutta siinäkin pitää aktivoitua. Yksi hyvä tapa on pukea heti aamulla urheilurintsikat päälle. Ne muistuttavat koko päivän, että pitää lähteä salille. Puin ne myös tänään, mutta Downton Abbey -elokuva taitaa voittaa tällä kertaa salilla hikoilun.

Julkaisin juuri uuden novellin, Korkin. Se sai alkunsa Pirtinvirtaan kerran oikeasti lentäneestä kuoharipullon korkista. Halusin myös todistaa tarinalla väitteen, että ammattilainen tekee tarinan vaikka puupölkystä, miksei sitten kuoharipullon korkista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *