Marraskuin ilta on pimeä ikkunan takana. Suoni tykyttää varovasti Herkon kaljun ohimon alla. Eveli istuu sohvalla ja vikaisee salaa miestä.
-Nyt on oltava hiljaa, nyt ei saa ärsyttää suonta, hän ajattelee, kumartuu alas ja tarttuu kynsilakkapulloon.
Eveli sivelee jokaiseen varpaaseen ohuen kerroksen sinistä kynsilakkaa. Varpaat näyttävät viluisilta. Hänen tekisi mieli piilottaa ne villasukkiin.
Herkko katsoo televisiota ja suoni tykyttää vaaleassa nahassa. Eveli on oppinut tarkkailemaan suonta. Joskus se sykkii rajusti. Silloin hän pelkää.
-Mitä helvittä sinä niitä kynsiä maalaat talvella? Eihän niitä kukaan näe sukkien alta, Herkko murahtaa.
Murahdukseen ei voi, ei kannata, eikä tarvitse vastata mitään.
-Jättäisi minut jo rauhaan. Antaisi olla. Toivottavasti tämä jäisi tällä kertaa tähän. Eveli sivelee sormellaan sinisiä varpaankynsiä. Lakkakerros kynsissä on melkein kuiva. Herkkoa hän ei uskalla katsoa.
-Oletko sinä menossa jonnekin? Kenen kanssa menet? Onko sinulla toinen mies?
Herkko pudottelee kysymyksiä huoneeseen ja napsauttaa samalla television kaukosäätimellä kiinni.
Eveli ei enää näe suonta miehensä ohimolla. Herkko on kääntänyt päänsä Eveliin. Jalkalamppu heittää pehmeän varjon miehen ohimolle, juuri siihen, missä suoni sykkii. Eveli tietää, että suoni tykyttää jo rajusti. Hän olisi halunnut nähdä sen ihon alta niin, että voisi arvioida tilanteen nopeammin.
-Missä minä nyt muka olisin muita miehiä ehtinyt tavata? Älä nyt taas tuollaisia kuvittele.
Kissa ja koira ovat jo varuillaan. Koira tulee aivan Evelin jalkoihin, työntää kuononsa valkoisen maton korkeaan nukkaan ja lipaisee kerran emäntänsä isovarvasta.
-Saatanan huora! Luuletko, että minä uskon? Petät minua kuitenkin.
Herkko sähisee ja pomppaa jaloilleen. Keittiön uunin luota kuuluu kolinaa. Herkko palaa olohuoneeseen. Miehen kädessä on hiilihanko.
-Tiedätkö, että voisin tappaa sinut, jos haluan? Kukaan ei kuulisi mitään, kun hakkaan sinut hengettömäksi. Mies sivaltelee hiilihangolla ilmaa.
Olohuoneesta pääsee keittiöön. Herkko kulkee hitaasti ympyrää ja on pelottavan hiljaa. Välillä kuuluu vain sivallus, kun hiilihanko halkoo ilmaa.
Koira kyyristyy Evelin jalkoihin. Kissa on kadonnut jonnekin. Pelko raapii Evelin vatsaa. Kynnet ovat kuivat. Hän vetää jalkoihinsa villasukat.
Talo on syrjässä. Kukaan ei kuulisi, vaikka Herkko tappaisi.
Herkko tulee ihan viereen, hivelee hiilihangolla Evelin olkapäitä, eikä puhu mitään. Eveliä oksettaa.
-Nyt on oltava ihan hiljaa. Nyt ei saa näyttää, että pelkään. Herkko on ihan hullu. Täältä on päästävä nopeasti pois.
-Mitä sinä nyt? Menisit pois ja veisit hiilihangon takaisin keittiöön. Kaikkihan on ihan hyvin, eikö olekin? Unohdetaan nyt tämä. Laitanko vaikka teetä meille?
Herkko näyttää hetken vähän nololta aivan kuin heräisi unesta. Hän pomppaa ylös ja aloittaa taas loputtoman vaelluksensa olohuoneesta keittiöön, keittiöstä eteisen kautta takaisin olohuoneeseen, ja taas takaisin samaa ympyrää. Ilmassa kuuluu vihaisia sivalluksia.
-Nyt on pakko päästä nopeasti pois, Eveli ajattelee. Koira katsoo häntä kummallisen näköisenä. Kissakin tulee jostain ja jää pyörimään jalkoihin. Hän ei voi ottaa niitä mukaan.
-Menen tupakalle.
Eveli nousee. Mies ja hiilihanko jatkavat hidasta kierrostaan. Herkon silmät välähtävät ilkeästi. Eveli pelkää.
Evelin käsi tärisee, kun sormet tarttuvat talvitakin taskussa oleviin autonavaimiin. Kuuluu vaimea kilahdus. Onneksi Herkko ei huomaa sitä. Ulko-oven lukko raksahtaa.
-Minähän olen vain menossa tupakalle, hän rauhoittelee itseään.
Vastassa on kylmä talviyö. Tähdet tummalla taivaalla ovat kirkkaita.
Eveli juoksee autotalliin. Villasukat kostuvat sohjoisesta lumesta. Hän tempaisee autonoven auki ja työntää avaimen virtalukkoon. Kädet tärisevät vieläkin.
Auto hurahtaa ensimmäisestä startista käyntiin. Hän peruuttaa nurmikolle ja tuntee, kuinka kukkapenkin veltot orvokit litistyvät renkaiden alle. Multa lentää. On päästävä nopeasti pois.
Herkko on ulkona, juoksee auton luo ja riuhtoo ovea auki.
-Avaa huora. Saatana! Et sinä mihinkään lähde.
Eveli painaa kaasua. Autonovi on lukossa. Hän on turvassa.
Auto liikkuu. Herkko juoksee sen perään ja hyppää eteen. Kuuluu onttoa kolinaa. Eveli näkee, kuinka mies pyörähtää konepellille ja kierähtää siitä maahan.
Pois. Pois. Pois. Jalka painaa kaasua. Ensimmäiset talot tulevat pian, sitten katuvalot, ja hän turvassa suurella tiellä.
Työpaikalla on hiljaista. Toimistossa tuoksuu pöly ja päivällä poltettu tupakka. Toimiston ovi on lukossa, eikä Herkko pääse sinne.
Eveli tärisee aamutakkinsa alla. Siniset kynnet ovat tarttuneet tahmeina villasukkiin. Toimistoon lattiaan jää kosteita jälkiä villasukista.
Katulamput heittävät seinille keltaista valoa, eikä sähkövalo ole tarpeen. Eveli hapuilee käsiinsä puhelimen ja näppäilee tutun numeron.
Puhelin soi tyhjässä talossa. Eveli näkee ojassa lojuvan Herkon. Mies makaa tajuttomana sohjossa. Tähtien kylmä valo osuu kaljuun päähän. Suoni tykyttää vielä raukeasti ohimon vaalean nahan alla. Pian tykytys loppuisi.
-Haloo, kuuluu äkkiä puhelimesta.
Eveli on ihan hiljaa, tuskin hengittää.
– Herkko on ainakin hengissä ja kotona.
Eveli sulkee puhelimen ja kuulee vielä korvissaan Herkon kysyvän äänen:
-Haloo, kuka siellä? Haloo?
Yön tunnit ovat pitkiä tyhjässä toimistossa. Eveli yrittää nukkua lattialla, mutta uni ei tule. Kova lattia kivistää selkää. Hänen on kylmä aamutakin alla. Siivooja tulisi kohta, ja hänen pitäisi silloin olla muualla.
Eveli näppäilee taas tutun puhelinnumeron. Puhelin hälyttää kauan. Lopulta Herkko vastaa.
-Herkko.
-En tule enää kotiin, jos sinä olet siellä.
-Hyvä on. Minä lähden. Herkon ääni on alistunut ja vaimea.
Talo on pimeä. Marraskuussa ei tule aamua. Kaikki on vain harmaata, ja tähdet sammuneet taivaalla. Eveli työntää avaimen kotioveen. Herkko odottaa sen takana.
-Älä mene sinne. Ole kiltti, älä mene, hän pyytää.
-Mitä on tapahtunut?
-Tapoin koiran. Anna anteeksi. Minulla vain pimeni kaikki. Missä sinä olet ollut?
Eveli kavahtaa vielä pitkään hereille, kun sanomalehti putoaa kerrostalon postilaatikosta.
-Se on vain lehti, hän tajuaa ja työntää kätensä koiran pehmeään turkkiin. Kissan pehmeät askeleet kuuluvat jostain olohuoneesta. He kolme voivat nukkua vielä hieman ennen kuin tulee aamu.