Tuuli työntyy vihaisena mereltä. Se pyörittää hiekkaa, taivuttaa rantakaisloja.
Karl tulee mökistä ulos, kutsuu kissaa ja katsoo harmaalle taivaalle. Sesonki on ohi. Meri huuhtoo viimeisä jalanjälkiä hiekasta. Ranta olisi kohta hänen. Joutsenet tulisivat ja meri jäätyisi hitaasti. Vain jokunen hiihtäjä näkyisi talvella jäällä, mutta ei vielä. Nyt alkaisi ei mikään aika.
Kissa tulee ja kiehnää Karlin jalkaa vasten.
-Pitäisi kai lähteä laskemaan verkot, hakemaan kissalle silakoita.
On vielä varhainen aamu. Aurinko piileksii jossain pilvien takana. Karl hakee mökistä valkoisen lautasen. Kellarissa ollut maitopurkki tuntuu viileältä käteen. Kissan karhea kieli latkii ahnaasti maitoa. Karl menee mökkiin. Kaasuhella sihisee vähän, kun hän sytyttää siihen sinisen liekin.
Karl rakastaa ei mitään aikaa. Kesällä on hankalaa. Utelias kissa karkaa joskus kauas mökistä, ja uteliaat lapset tulevat aivan liian lähelle. Säilyy inhottava tasapaino: hän on huolissaan kissasta ja kiukkuinen lapsille.
Karl ei pidä meluisista perheistä. Ne ovat liian uteliaita, päästävät lapsensa aivan liian lähelle. Lomailevat perheet olivat kuin omistaisivat rannan. Hän on sentään omistanut mökkinsä yli 40 vuotta, ensin yhdessä Britan kanssa ja nyt yksin. Nyt on vain mies ja kissa.
Rannalle on noussut monta hotellia, ja teltat vaihtuneet leirintäalueella asuntoautoihin. Telttakatokset asuntoautojen kyljissä näyttävät Karlin mielestä oudoilta kasvaimilta. Hän ihmettelee, mitä kummaa ihmiset tekevät katoksilla?
Heille riitti Britan kanssa pieni mökki. Herrat tulivat ja halusivat ostaa mökin. He eivät myyneet. Kun Brita oli kuollut, herrat tulivat taas. Karl ei myynyt. Herrat suuttuivat ja sanoivat, ettei Karl saa koskaan mökkiinsä sähköä. Sitäkö hän nyt olisi muka tarvinnut? Hänelle riittivät kaasu ja kynttilät. Kesällä aurinko antoi valon. Sitä paitsi hän piti erityisen paljon pimeästä.
Brita olisi ollut taatusti samaa mieltä. Karlia pelottaa vain se, että joku tulee ja rikkoo mökin, kivittää ikkunat rikki ja murtaa oven. Hän miettii sellaisia, kun auringonsäteet leikkivät kerrostaloasunnon pölyisellä lattialla.
Kissa tulee syliin ja katsoo isäntäänsä siihen malliin, että lähdetään nyt.
-Ei vielä, ei vielä ole ei mikään aika. Odotetaan, että sesonki loppuu, Karl kuiskii kissalle.
He ovat tulleet mökille eilen. Karl on pakannut kylmälaukkuun silakoita. Vene voi olla rikki, ja joku varastanut verkot. Kissan on kuitenkin saatava kalansa. Otan silakat mukaan.
Kaikki on mökillä hyvin. Aurinko välkehtii vielä meressä, kun hän avaa puiset ikkunaluukut. Aurinko jää mökkiin. Karl näkee, kuinka valonsäteet puikkelehtivat nurkissa.
Peiton alla on kylmää ja nihkeää. Tuntuu hyvältä, kun meri huokailee ulkona hiljaa. Hän ei ole koskaan tottunut kaupungin meluun, eikä nuku siellä hyvin.
Kahvipannu pihisee kaasuliekillä. Karl kaataa kahvia emalimukiin. Muki lämmittää mukavasti kylmiä kouria. Aurinko on tullut esiin harmaiden pilvien takaa.
Karl menee ulos. Kissa makaa penkillä mökin seinustalla. Aurinko osuu sen punaiseen turkkiin. Karl istuu kissan viereen.
-Täällä me nyt sitten olemme.
Hiekka rapisee. Rannan pitkospuilta kuuluu reippaita askelia. Kop, kop, kop, kop.
Karl nousee seisomaan. Hiekalla risteilevillä pitkospuilla kävelee kaksi naista. Toinen on pukeutunut siniseen, toinen punaiseen ulkoilupukuun. Naisten vieressä juoksee musta koira.
-Mitä ne tekevät täällä? Sesonki on ohi ja hotellit kiinni.
Karlia kiukuttaa. Rannalla ei pitänyt olla enää ketään. Naiset häiritsevät hänen ei mitään aikaansa.
Toinen naisista nauraa. Tuuli kantaa naurun mökin seinustalle. Karl yrittää olla kuin olisi yhä yksin. Hän tarkistaa veneen ja verkot. Kaikki on kunnossa. Jostain syystä hän ei halua lähteä vielä tänään merelle. Kissallekin on kylmälaukussa silakoita.
Päivä kuluu, tulee yö. Aurinko on painunut mereen. Karl menee peiton alle ja sammuttaa pienen kaasulampun. Lamppu sihahtaa. Karl näkee naisista unta. Sininen ja punainen kävelevät lautakäytävää peräkkäin. Naiset nostavat kasvonsa tuuleen ja nauravat. Karl kuulee naurun ja tuntee jotain poskeaan vasten. Se on vain kissa. Hän nukahtaa taas.
Taivas on lyijynharmaa ja enteilee sadetta. Karl muistaa aamulla unensa, ja painaa kätensä lämpimän kahvimukin ympärille. Kissa pyörii jaloissa, odottaa silakoita. Silakoita riittää vielä kylmälaukussa. Hänen ei tarvitse tänäänkään lähteä merelle.
Naiset ja koira tulevat taas. Kissa katsoo seuruetta epäluuloisena, miettii kannattaisiko jo lähteä karkuun. Kisa livahtaa mökkiin, hyppää pöydälle ja jää siihen katselemaan merta.
-Sininen ja punainen, Karl sanoo ääneen.
Mitä naiset oikein olivat? Mitä he tekivät täällä tähän aikaan?
Naiset ovat jo kaukana. Karl erottaa silti, että heillä molemmilla on tumma tukka. Sininen on pienempi ja rintavampi. Koiran hihna pomppii rytmikkäästi punaisiin pukeutuneen askelten tahdissa.
Naiset puhuvat jostain. Tuuli ei kanna sanoja mökin seinustalle. Karl muistaa taas unensa ja naurun.
-Kumpi naisista nauroi?
Naiset vainoavat Karlin ajatuksia. Hän tahtoo tietää, mitä naiset tekevät rannalla, vaikka on jo ei mikään aika.
-Meri on jo kylmä. Ei siellä voi uida. Naiset eivät taatusti tiedä joutsenista, jotka tulevat kohta. Talvi kahisee rantakaisloissa. Ei täällä voi enää tehdä mitään, joten miksi he ovat täällä?
Karl ei lähde merelle. Tulee sade. Kaasuliekki on lämmittänyt mökin. Peitto ei tunnu enää nihkeältä. Kissa on ulkona.
-Mitä, jos puhuisin naisten kanssa? Kysyisin vaikka, mitä he tekevät täällä. Voisin vaikka keittää meille kahvit. Kuuntelisimme tuulta ja katselisimme, kuinka kaislat huojuvat tuulessa.
-Ei sentään. Ovatko naiset edes suomalaisia? Herran jumala, jos ovat vaikka venäläisiä tai jostain vielä kauempaa. Enhän minä osaisi puhua niiden kanssa mitään.
Kissa naukaisee oven takana. Karl päästää kissan sisään, antaa sille maitoa ja nostaa peittonsa alle. Ikkunasta näkyy tummansininen taivas ja tähtiä. Ainoa ääni mökissä on kissan kehräys.
Kylmälaukussa on vielä viisi silakkaa. Ne riittäisivät kissalle. Vene on rannalla tarpeeksi kaukana merestä. Karlin ei tarvitsisi koskea siihen.
Hän päättää polttaa tänään roskia. Se oli jäänyt kesällä tekemättä, kun rannalla parveili liikaa uteliaita perheitä.
Savu tuoksuu, ja liekit nuolevat paperia. Karl nauttii tuoksusta ja tuulesta. Hän tuntee äkkiä kasvoillaan jotain kosteaa. Se on koiran kieli. Punaiseen lenkkipukuun pukeutunut nainen juoksee kohti Karlin nuotiota.
-Voi, anteeksi aivan kauheasti. Koira pääsi irti. Se on niin tuttavallinen, tahtoo olla kaikkien kaveri. Toivottavasti se ei häirinnyt.
Nainen napsauttaa metallisen soljen napakasti koiran kaulapantaan ja hymyilee. Karl vastaa hymyyn, eikä muista, että tekohampaat ovat juomalasissa sängyn vieressä.
-Tulisivatko he nyt kahville, jos pyytäisin? Karl ehtii ajatella. Samassa siniseen pukeutunut on nuotion luona. Molemmilla naisilla on ruskeat silmät. Naiset ovat hämmästyttävän samannäköiset. Karl häkeltyy.
Punainen tarttuu koiran hihnaan ja kiskaisee sen liikkeelle. Naiset menevät, eikä Karl ehdi sanoa mitään. Rantahiekkaan jää vain naisten ja mustan koiran jäljet. Karl tietää, etteivät jäljet säily hiekassa pitkään, sillä pian tulee nousuvesi.
Naisten silmät tulevat Karlin uneen. Syysaurinko tanssii ruskeissa silmissä, ja jostain kuuluu taas naisen nauru.
Hän odottaa naisia seuraavana aamuna. Hän on varuillaan, menee ulos ja tähyilee hiekan halkovalle lautakäytävälle.
-Kop, kop, kop, kop, kuuluu jo kaukaa. Siellä he taas menevät, sininen edessä, punainen takana, ja perässä juoksee musta koira. Naiset nyökkäävät Karlille. Karl nyökkää takaisin. Kissa katsoo epäluuloisena mökin rappusilta. Koira ei huomaa sitä.
Karl on keittänyt koko pannun täyteen kahvia. Kahvipannun kylki viilenee, sillä hän ei jaksa juoda kahta kuppia enempää. Hän kaataa illalla kylmän kahvin rappusten juureen.
-Pyydän naiset huomenna kahville, hän päättää.
Karl tuntee olonsa yksinäiseksi. Kissakin on taas omilla teillään. On nousuveden aika. Hän tarkistaa vielä kerran, että vene on tukevasti kiinni, ja naisten sekä koiran jäljet poissa. Hän toivoo, että naiset palaavat vielä rannalle. Hän odottaa. Tulee jo hämärä.
Karl on levoton. Hän menee ulos ja kutsuu kissaa.
-Kop, kop, kop, kop, kuuluu lautakäytävältä.
Naiset ovat siellä, ja koira juokse vieressä hiekalla.
-Mihin kummaan he ovat menossa? Pian tulee pimeää. Nyt tai ei koskaan pyydän heidät tänne. Keitän kahvit ja tarjoan vaikka rommitotit. Voisimme pelata korttia, ja jutella ihan niin kuin me silloin Britan kanssa.
Naiset ohittava Karlin mökin. Karl seisoo mökin seinustalla. Äkkiä hän muistaa vanhan kiikarin. Siellä se on laatikossa penkin alla.
Karlin on pakko nähdä, minne naiset menevät. Sininen, punainen ja koira loittonevat lautakäytävää ylös kohti suljettua hotellia. Rannalla on tyhjää. Yksinäinen päivänvarjo lepattaa hiljaa tuulessa. Tulee hämärä, miltei pimeä. Karl päättää vielä katsoa.
Hotellin terassin ovi aukeaa, Sininen tulee ensin ja istahtaa pöytään. Punainen ja koira tulevat perässä. Karl yrittää katsoa kiikarin läpi, mutta naiset häviävät hämärään. Hän tavoittaa silmiinsä enää vain epämääräisiä hahmoja.
-Miksi he istuvat pimeässä illalla tyhjällä terassilla, kun minä olisin voinut tarjota kuumaa rommia lämpimässä mökissä, hän miettii.
Karl kaataa rommia kuumaan veteen, ja muistaa vasta sitten, että sokeri olisi pitänyt sulattaa vedessä ennen rommia. Nyt sokeri värjää veden harmaaksi. Hän siemaisee lasista ja päättää jäädä odottamaan naisia. Olisihan heidän pakko tulla pois hotellista. Kuinka hän saisi naiset mökkiinsä?
Tulee pimeä. Ikkuna on auki. Karl kuuntelee askelia lautakäytävällä. Ei mitään. Tuuli vain keinuttaa merta, ja meri huokailee mielihyvästä.
Karl toi kesällä värikkäitä lasilyhtyjä mökille, mutta ei koskaan sytyttänyt niitä. Nyt on niiden aika. Kynttilät ovat muovipussissa naulakossa. Sininen, punainen, vihreä, taas punainen ja sininen ja vielä yksi vihreä. Ne näyttäisivät kauniilta hiekalla, näkyisivät lautakäytävälle.
Karlin kädet vapisevat vähän, kun hän raapaisee ensimmäisen tulitikun ja sytyttää lyhdyn. Kun kaikissa palaa tuli, ne näyttävät kauniilta. Karl jää ulos odottamaan naisia. Pullossa on vielä reilusti rommia ja alumiinikattilassa valmiina kuumaa vettä.
-Kop, kop, kop, kop. Puhe ei kantaudu mökkiin asti, tai sittenkin, kyllä sieltä jotain kuuluu.
-Katso, kuinka kauniita. Se mökin mies on sytyttänyt lyhtyjä. Onpa ihanan näköistä.
-Kop, kop, kop, kop, kuuluu lautakäytävältä.
Karlin sydän pamppailee. Pysähtyvätkö naiset? Tulevatko he tänne? Kissan silmät välähtävät ikkunalasin takana. Äänet ja askeleet loittonevat. Karl sammuttaa kynttilät lyhdyistä ja siemaisee lasista haaleaa rommitotia.
Karl odottaa naisia seuraavana ja sitäkin seuraavana aamuna. Naiset eivät tule. Vene on tukevasti rannalla. Kissa katsoo miestä.
-Eiköhän lähdetä taas takaisin kaupunkiin?
Tuuli on yltynyt merellä. Karlia nolottaa vähän hänen viimeöinen unensa. Hän tarttuu emalimukiin ja nostaa sen astiakaappiin. Auki jääneen rommipullon pohjalla lojuu kärpänen.